Meiltä löydät kaikki ne kasvit joilla toteutat unelmiesi puutarhan

Olemme yli 60-vuotias perheyritys ja palvelemme kolmessa toimipisteessämme ympäri vuoden.

Puutarhakeskus Kaurakadulla sekä kukkamyymälät Kauppakeskus Skanssissa sekä Kauppakeskus Myllyssä ovat tulvillaan vehreyttä, ajankohtaisia ruukkukukkia, viherkasveja sekä upeita sisustusruukkuja ja tarvikkeita. Meiltä saat kauneimmat kukat kotiin tai lahjaksi.

Laadukkaat leikkokukka-asetelmat teemme aina yksilöllisten toivomusten mukaisesti.

Kaurakadun puutarhakeskuksen taimipihalta löydät kasvukaudella hyötytarhan maukkaimmat herkut, koristekasveista kauneimmat sekä uutuudet ja erikoisuudet, jotka kruunaavat pihasi yksityiskohdat. Yli 2000 lajikkeen valikoimista vaativakin kasviharrastaja löytää varmasti oman suosikkinsa.

Postimyynnin kautta välitämme taimia koko Suomeen.

Monelle tutuksi tulleet taimikuvastomme ilmestyvät kolme kertaa vuodessa.

Taimia voi tilata kätevästi myös nettikaupastamme www.kauppila.fi .
Valikoimissa ovat kauden ajankohtaiset kasvit, siemenet, viljelytarvikkeet sekä puutarhasomisteet.

Tervetuloa lämpimästi myymälöihimme sekä nettikauppaamme!

Jaloakileijat ovat suurikukkaisia akileijaristeymiä. © Kuva Anja Weckman

Akileijat ovat perinteisiä ryhmä- tai kivikkoperennoja. Ne leviävät itsekseen siemenistä, mutta jos siementaimet tuntuvat haittaavan, poista lakastuneet kukinnot. Se estää siementämisen ja pidentää kukinta-aikaa, joka ajoittuu pääasiassa alkukesään. Akileijojen lehdet ovat toistamiseen kolmesormiset. Monien akileijalajien lehdistö kellastuu kukinnan jälkeen, mutta kukkavarsien poisto pitää lehdistön kauemmin vihreänä. Akileijat eivät kaipaa muuta hoitoa. Kasvupaikaksi sopii puolivarjo tai aurinko, kun maa on runsasravinteinen, hikevä ja läpäisevä. Matalat kivikkolajit sietävät paahdetta.

Jaloakileija – Aquilegia x cultorum (pastellakleja)

Nämä ryhmäperennat ihastuttavat iloisen värisillä ja suurilla kukillaan, jotka ne
ovat perineet amerikkalaisilta lajeilta. Useimmat jaloakileijat kukkivat
kesäkuun alkupuolelta heinäkuun puoliväliin. Koska lajikkeita lisätään usein
siemenistä, kukkien väri ja korkeus vaihtelevat. Ne ovat kestävyydeltään melko
hyviä tai erinomaisia lajikkeesta riippuen. Lumipeite on eduksi.
Tunnetuimpia jaloakileijan viljelymuotoja ovat Pohjois-Amerikassa jalostetut McKana-lajikkeet. Viime vuosina suosioon ovat nousseet myös tiheät Music- ja Songbird-lajikkeet, joiden näyttävät kukat saattavat tuoksuakin. Tavallisesti akileijan kukat nuokkuvat, mutta jalostajat ovat tuottaneet ylöspäin avautuvia lajikkeita.

Korkeus: 40–100 cm.
Kukinta: kesä–heinäkuu. Kukat ovat yksi- tai kaksiväriset ja valkoiset, keltaiset, punaiset tai siniset kaikissa eri sävyissään.
Kasvupaikka: Aurinko–puolivarjo. Kasvualusta tuore, läpäisevä, keskiravinteinen, 30–40 cm syvä.
Taimiväli: 35 cm.

Purppurapunalatva. © Kuva Ella Räty

Punalatvat

Loppukesällä ja syksyllä kukkivat punalatvat ovat suuria kukkaperennoja. Ne menestyvät hikevässä, runsasmultaisessa ja kuohkeassa maassa. Punalatvat kasvavatkin luonnossa rannoilla. Ne versovat melko myöhään keväällä, mutta kukkivat vastaavasti syyskesällä talven tuloon saakka. Punalatvat ovat erinomaisia perhoskasveja ja sopivat myös leikkokukiksi. Niillä on leveät, hyvälle tuoksuvat kukinnot.
Luonnossamme kasvaa hyvin harvinaisena punalatvaa (Eupatorium cannabinum, hampflockel, hampört) kosteikoissa ja rannoilla. Se on helppohoitoinen ja talvenkestävä, mutta pienempi ja kukiltaan vaaleampi kuin purppurapunalatva, minkä vuoksi myymälöissä on tarjolla yleensä purppurapunalatvaa.

Purppurapunalatva – Eupatorium purpureum (rosenflockel)

Korkea ja suurikukintoinen perenna, joka kaipaa ympärilleen tilaa. Laji ei kuitenkaan leviä rikkakasvin tavoin ja varsia ei tarvitse yleensä tukea. Koska kukinta on myöhäistä, purppurapunalatva kannattaa istuttaa sitä  aurinkoisemmalle paikalle mitä pohjoisempana Suomessa istutuspaikka sijaitsee. Laji on kestävä, kunhan kasvualusta ei ole märkä etenkään talvella.

Korkeus: 150–200 cm.
Kasvutapa: Pystyt, tukevat, haarautumattomat versot.
Kukinta: elo–syyskuu. Suuret liilanpunaiset, tuoksuvat kukinnot.
Kasvupaikka: Aurinko–puolivarjo. Kasvualusta tuore–kostea, runsasravinteinen ja -humuksinen, läpäisevä, 50 cm syvä.
Taimiväli: 60 cm.

Japaninjaloangervo 'Montgomery' on yksi vahvimmista punakukkaisista lajikkeista. © Kuva Ella Räty

Jaloangervot ovat kestäviä ryhmäperennoja, jotka suosivat puolivarjoisia, runsasmultaisia paikkoja. Ne ovatkin kotoisin Itä-Aasian ja itäisen Pohjois-Amerikan valoisista metsistä ja kosteilta ruohikoilta. Jaloangervot menestyvät myös auringon paisteessa, kun hyvälaatuista kasvualustaa on riittävästi. Lähellä ei saisi kasvaa metsävaahteran ja koivujen kaltaisia vahvajuurisia puita. Happamuutta sietävinä jaloangervot viihtyvät alppiruusujen, atsaleojen ja hortensioiden seurassa.
Jaloangervot jaetaan useaan lajikeryhmään. Varhaisimmat lajikkeet kukkivat heinäkuun alkupuolella, myöhäisimmät syyskuussa. Jaloangervot ovat melko hyviä perhoskasveja; ne houkuttavat mm. neitoperhosia. Miedosti tuoksuvat kukinnot jäävät kuihduttuaan talventörröttäjiksi. Jaloangervojen tasaiset lehtimättäät leviävät hillitysti. Keväthalla voi vahingoittaa vastaistutettujen jaloangervojen lehtiä. Myöhään loppukeväällä puhkeavasta lehdistöstä voi päätellä kukkien sävyn: mitä tummemman punaiset lehdet, sitä purppuraisemmat kukat.

'Amethyst' kuuluu Arendsii-lajikeryhmään. © Kuva Ella Räty

Tarhajaloangervo – Astilbe Arendsii-ryhmä (astilbe)

Useimmat Arendsii-lajikeryhmän jaloangervot kukkivat keski- tai loppukesällä.
Tavallisesti pystyjen kukintojen värikirjo ulottuu valkoisesta tumman
punaviolettiin. Lajikeryhmän loi Georg Arends 1900-luvun alkupuolella, mutta
myös myöhemmin syntyneet lajikkeet sijoitetaan Arendsii-ryhmään, jos niiden
sukupuu on samankaltainen.
Korkeus: 60–100 cm.
Kukinta: heinä–elokuu, kukkien väri valkoinen–roosa–punavioletti.
Kasvupaikka: Aurinko–varjo. Kasvualusta tuore, humuspitoinen,
runsasravinteinen.
Istutustiheys: 35 cm.

Japaninjaloangervo – Astilbe Japonica-ryhmä (silverastilbe)

Hyvin paljon Arendsii-ryhmän kasveja muistuttavat japaninjaloangervot alkavat
kukkia pääsääntöisesti varhain, valoisilla paikoilla heinäkuun alkupuolella.
Aikaisen kukinnan vuoksi japaninjaloangervoja hyödetään keväällä kukkaan
etelämpänä Euroopassa. Kukinnot ovat kolmiomaiset ja melko ilmavat; lehdet
kiiltävät. Kasvit jäävät yleensä melko mataliksi. Lajikeryhmä polveutuu
kosteilla vuorenrinteillä tavattavasta japaninjaloangervosta (Astilbe
japonica). Luonnonlaji on valkokukkainen, mutta viljeltäviin jälkeläisiin
mahtuu yhtä vaihtelevan punasävyisiä perennoja kuin Arendsii-ryhmässä.
Korkeus: 50–70 cm.
Kukinta: heinäkuu; kukkien väri valkoinen–roosa–punavioletti.
Kasvupaikka: Aurinko–varjo. Kasvualusta tuore, humuspitoinen, runsasravinteinen.
Istutusväli: 35 cm.

Isojaloangervo – Astilbe chinensis var. taquetii (stor plymastilbe)

Itä-Aasian luonnossa tavattavat kasvit ovat melko vaaleakukkaisia verrattuna
voimakkaan violetinpunaisiin viljelymuotoihin, kuten ‘Purpurkerze’,
‘Purpurlanze’ ja ‘Superba’. Isojaloangervot kukkivat selvästi muita jaloangervoja pidempään. Kukinnot kohoavat syyskesällä jopa 200 sentin korkeuteen. Tiivis kukinto on peräti 45 cm pitkä, ja lehdetkin voivat olla 40-senttiset.
Kun tyypilliset isojaloangervot kaatuvat helposti syyssateissa, vain keskimäärin 50-senttiset Visions-isojaloangervot pysyvät yleensä pystyssä. Lisäksi lyhyehköt, mutta tanakat kukinnot avautuvat jo heinä–elokuun vaihteessa. ‘Visions’ on vahvan roosakukkainen, ‘Visions in Pink’ vaaleamman punainen ja ‘Visions in Red’ tumman violetinpunainen.
Korkeus: 100–150 cm.
Kukinta: elo–syyskuu; kukkien väri valkoinen–roosa–punavioletti.
Kasvupaikka: Aurinko–varjo. Kasvualusta tuore, humuspitoinen,
runsasravinteinen.
Istutusväli: 40 cm.

Sulkajaloangervo – Astilbe Simplicifolia-ryhmä (fjäderastilbe)

Matalat sulkajaloangervot polveutuvat Astilbe simplicifolia -lajista. Etelä-Japanin vuoristossa kasvavan lajin lehdet ovat 5–8-senttiset ja karkeahampaiset. Ilmavan kukinnon haarat kaartuvat sivuille, mikä on tyypillistä myös lajista risteytetyille viljelymuodoille, jotka kukkivat suhteellisen myöhään elokuussa. Isokokoisimpiin sulkajaloangervoihin kuuluu ‘Hennie Graafland’, jonka vaaleanpunaiset kukat kohoavat puolen metrin korkeuteen. Vain 30-senttinen ‘Inshriach Pink’ muodostaa tiheän lehtimättään, josta nousevat punaiset varret päättyvät hennon vaaleanpunaisiin, nuokkuviin kukintoihin. Samankorkuisen ‘Sprite’-sulkajaloangervon kukinto on jopa 35 cm pitkä.
Korkeus: 30–50 cm.
Kukinta: elokuu, kukat vaalean liilanpunaiset.
Kasvupaikka: Aurinko–varjo. Kasvualusta tuore, humuspitoinen, runsasravinteinen.
Istutusväli: 30 cm.

Tarhasarviorvokeissa on monenvärisiä lajikkeita. © Kuva Ella Räty

Viola Cornuta-ryhmä – tarhasarviorvokki (hornviol)

Orvokit ovat pieniä, hillitysti leviäviä kivikko-, reunus- ja ryhmäperennoja. Lähes koko kesän kukkivat tarhasarviorvokit ovat isokukkaisimpia ja värikkäimpiä monivuotisia orvokkeja. Kukinta kestää Etelä-Suomessa jopa toukokuun puolivälistä lokakuuhun. Versojen leikkaus ensimmäisen kukinnan jälkeen edistää uudelleenkukintaa ja ehkäisee siementen kehittymisen. Tiheä kasvusto kannattaa leikata alas syksyllä sienitautien vähentämiseksi, ja versot on syytä suojata lumettomilla paikoilla. Kasvualustan on oltava läpäisevä.
Sinikukkaisia lajikkeita edustavat mm. taivaansininen ‘Azurella’, sinivioletti ‘Ella’, violetinsininen ‘Gustav Wermig’ ja ‘Jollas’, vaaleansiniset ‘Blue Perfection’,
‘John Wallmark’ ja ‘Tuuloksen Tyttö’, tummansinivioletit ‘Famös’, ‘Ulla Läck’
ja ‘W.H.Woodgate’. Keltakukkaisia ovat mm. ‘Anna-Lena’, ‘Bullion’, ‘Claes’, ‘Guldfjäril’ ja ‘Yellow Perfection’. Valkokukkaisia edustavat mm. ‘Alba’, ‘Alba Minor’ ja ‘White Superior’.

Korkeus: 10–20 cm.
Kasvutapa: Matala lehtiruusuke, joka leviää vähitellen mattomaiseksi.
Kukinta: touko–syyskuu. Isot siniset, keltaiset tai valkoiset kukat.
Kasvupaikka: aurinko–puolivarjo. Kasvualusta tuore, keskiravinteinen, läpäisevä.
Taimiväli: 25 cm.

Useimmat loistosalviat ovat sinikukkaisia. © Kuva Ella Räty

Loistosalvia – Salvia x sylvestris, S. x superba (trädgårdssalvia)

Erittäin kauan kukkivat salviat sopivat sekä kivikkokasviryhmään että tavalliseen aurinkoiseen perennaryhmään, kunhan kasvualusta läpäisee hyvin vettä. Lisäksi kasvupaikka kannattaa suojata talveksi vaikkapa havuilla, jos lumipeite on ohut. Lajikkeet kukkivat jopa kesäkuun lopusta syyskuun puolelle. Ne vetävät puoleensa perhosia, mehiläisiä ja kimalaisia.

Korkeus: 40–60 cm.
Kasvutapa: Pystyt, tiheät kukkaversot muodostavat mättäitä, jotka leviävät hillitysti. Paahteisilla paikoilla salviat voivat siementää.
Kukinta: heinä–elokuu.  Siniset, vaaleanroosat tai valkoiset, huulimaiset kukat.
Kasvupaikka: aurinko. Kasvualusta kuiva–tuore, keskiravinteinen, läpäisevä.
Taimiväli: 30 cm.

Kuolanpioni. © Kuva Ella Räty

Pionit

Erilaisten pionien kukintaa riittää toukokuun lopusta pitkälle heinäkuuhun. Pionien suuret kukat tuoksuvat voimakkaasti, ja tuoksuissa voi havaita muun muassa sitruunan, vaniljan, kanelin ja hunajan vivahteita. Pionien juuripaakun päälle tulee multaa 2–3 cm. Taimet eivät pidä jakamisesta eivätkä siirtämisestä. Toisaalta pionit ovat hyvin pitkäikäisiä. Ne viihtyvät noin 50 cm syvässä ilmavassa mullassa – jatkuva kosteus mädättää juurakon. Koska juurakko kohoaa taimen kasvaessa, maan pintaan lisätään muutaman vuoden välein
multaa.

Kiinanpioni, ”jalopioni” – Paeonia lactiflora (luktpion)

Kiinanpionit, joita kutsutan perinteisesti jalopioneiksi, ovat yleisimpiä pioneitamme. Maassamme myydään useita kymmeniä lajikkeita. Terälehtien väri vaihtelee vitivalkoisesta vaaleanpunaiseen, kirkkaan punaiseen ja tummanpunaviolettiin. Kerrannaiset kukat ovat niin painavat, että niiden alle kannatta laittaa tuki, jotta ne eivät lamoa maahan. Kevyet, yksinkertaiset kukat kestävätkin sadetta paremmin kuin kerrannaiset. Pääosa kiinanpioneista kukkii heinäkuun alussa.
Korkeus: 70–100 cm.
Kasvutapa: selvärajainen iso mätäs, joka leviää hillitysti ja voi tulla hyvin leveäksi aikaa myöten.
Kukinta: kesä–heinäkuu.
Kasvupaikka: aurinko–puolivarjo; kasvualusta tuore, runsasravinteinen,
läpäisevä.
Taimiväli: 50 cm.

Kuolanpioni – Paeonia anomala (sibirisk pion)

Erittäin kestävä, roteva ja helppohoitoinen kuolanpioni kukkii runsaasti puolivarjossakin. Yksinkertaiset kukat avautuvat jo toukokuun lopussa Etelä-Suomessa.
Korkeus: 100–120 cm.
Kasvutapa: selvärajainen suuri mätäs, joka leviää kohtalaisen nopeasti.
Kukinta: touko–kesäkuu.
Kasvupaikka: aurinko–puolivarjo; kasvualusta tuore, runsasravinteinen, läpäisevä.
Taimiväli: 60 cm.

Kaunopunahattu. © Kuva Ella Räty

Punahattu – Echinacea purpurea (röd rudbeckia)

Punahattu on kotoisin Pohjois-Amerikan aurinkoisilta preerioilta. Erittäin pitkään kukkiva (kauno)punahattu sopii myös leikko- ja kuivakukaksi, jolloin kukinnoista saa iloa talvellakin. Liilanpunaiset tai valkoiset kukat ovat syyskesällä liikkuvien päiväperhosten suosiossa. Koska punahattu on suhteellisen lyhytikäinen ja talvenarka, maan tulee olla hyvin läpäisevää ja kasvupaikan lämmin. Talvisuojaus vähälumisilla alueilla pidentää punahattujen ikää.

Korkeus: 70–100 cm.
Kasvutapa: Pystyt, hyvin tukevat kukkavarret. Punahattu leviää hillitysti.
Kukinta: heinä–syyskuu. Isot, liilanpunaiset tai valkoiset mykerökukinnot.
Kasvupaikka: Aurinko; kasvualusta tuore, läpäisevä, keski–runsasravinteinen.
Taimiväli: 35–40 cm.

'Alba'-kurjenkello. © Kuva Anja Weckman

Kurjenkello – Campanula persicifolia (stor blåklocka)

Kurjenkello kasvaa Suomessa luontaisena niityillä. Juuristo on niin vahva, että kasvi menestyy jopa savisessa maassa, ja laji on muutoinkin hyvin kestävä ja hoitoa kaipaamaton. Kurjenkellon sirot kukkaversot päättyvät kasvin kokoon nähden suuriin kukkiin, joita puhkeaa heinäkuun alusta pitkälle elokuuhun.

Korkeus: 20/100 cm.
Kasvutapa: Pystyt, haarautumattomat kukkaversot kasvavat matalista lehtiruusukkeista. Laji leviää hillitysti.
Kukinta: heinä–elokuu. Siniset tai valkoiset kukat.
Kasvupaikka: aurinko–puolivarjo, kasvualusta kuiva–tuore, keskiravinteinen.
Taimiväli: 30 cm.

Peurankello 'Acaulis' on tavanomaista matalampi ja tiheämpi lajike. © Kuva Anja Weckman

Peurankello – Campanula glomerata (toppklocka)

Hyvin kestävä ja pitkäikäinen peurankello on meillä luonnonvarainen ketokasvi, joka menestyy savimaassakin. Isohkot, sinivioletit tai valkoiset kukat avautuvat keskikesällä. Kääpiöpeurankello ’Acaulis’ on perusmuotoa matalampi ja tiheäkasvuisempi.

Korkeus: 40–80 cm.
Kasvutapa: Tiheä ja matala lehtiruusuke, josta kasvaa pystyjä, tukevia kukkaversoja. Laji leviää hillitysti kasvullisesti, mutta voi siementää runsaasti aurinkoisilla paikoilla.
Kukinta: heinä–elokuu. Tummahkot violetinsiniset kukat.
Kasvupaikka: aurinko–puolivarjo, kasvualusta kuiva–tuore, vähä- tai keskiravinteinen.
Taimiväli: 30 cm.

Ukonkello. © Kuva Anja Weckman

Ukonkello – Campanula latifolia (hässleklocka)

Yksi isommista kellokukistamme. Hyvin talvehtiva, kuivuutta sietävä ja voimakaskasvuinen ukonkello sopii muiden isohkojen perennojen joukkoon tai niitylle. Se kukkii keskikesällä.

Korkeus: 60–100 cm.
Kasvutapa: Pystyt korkeat kukkavarret ja lehtiruusukkeet. Laji leviää kohtalaisen voimakkaasti ja siementää.
Kukinta: heinäkuu; kukat ovat siniset tai valkoiset.
Kasvupaikka: aurinko–puolivarjo; kasvualusta kuiva–tuore, keskiravinteinen.
Taimiväli: 40 cm.

Kultatyräkki. © Kuva Anja Weckman

Kultatyräkki – Euphorbia polychroma (gulltörel)

Kultatyräkki kukkii toukokuun puolivälistä pitkälle kesäkuuhun. Pyöreä kasvusto on kaunis myös kukinnan jälkeen, ja syysväristä tulee komean oranssinpunainen. Kultatyräkki on helppohoitoinen ja kestävä, kun se kasvaa kohtuullisesti lannoitetussa ja läpäisevässä maassa. Katkenneista versoista tihkuva maitiaisneste voi ärsyttää ihoa, joten puutarhakäsineitä kannattaa käyttää.

Korkeus: 30–50 cm.
Kasvutapa: Tasaisen pallomainen kasvusto, joka leviää hillitysti. Lisäksi laji siementää jonkin verran.
Kukinta: Touko–kesäkuu.
Kasvupaikka: Aurinko. Kasvualusta kuiva–tuore, keskiravinteinen, läpäisevä.
Taimiväli: 40 cm.