Raparperi - Rheum rhabarbarum

Raparperi on monivuotinen tatarkasvi, jonka maukkaat varret kuuluvat kevään ensimmäisiin herkkuihin kasvimaalla. Raparperi on yleensä hyvin satoisa ja varsia saa kerätä koko kesän. Raparperi on hyvin vaatimaton kasvupaikan suhteen ja satoisa. Sadoksi korjattavat lehtiruodit ovat maukkaimmillaan  alkukesästä. Raparperin lehtiruodit nykäistään irti kokonaisina kiertämällä käsin lehtiruotia. Leikatessa tyngät saattavat pilaantua ja houkutella paikalle tuholaisia.

Raparperi viihtyy hyvin muokatussa, hieman savipitoisessa maassa.

Satoisuus on saanut aikaan lukuisia herkullisia ideoita raparperin käyttöön. Yleisimmin  kevään ensimmäiset varret äätyvät piiraaseen. Raparperikiisseli, -sima ja -hilloke vaniljajäätelön kanssa ovat vastustamattomia herkkuja nekin.

Hyvin pitkään raparperia käytettiin ainoastaan lääkekasvina. Suomeen raparperi tuli 1700-luvulla.

Parsa - Asparagus officinalis

Tämä kevään herkku on erittäin vanha viljelykasvi ja yksi ravinnepitoisimmista kasviksista. Satona käytetään keväällä puhkeavat nuoret versot, jotka syödään keitettynä.

Kasvupaikan tulee olla lämmin ja suojaisa, maan multavaa ja kuohkeata. Kasvuvaiheessa taimet saavat rehevöityä, kasvustoa lannoitetaan ja rikkaruohot torjutaan. Syksyllä versot hävitetään. Jos tarkoituksena on viljellä valkoista parsaa, harjun kokoaminen aloitetaan istutusta seuraavana keväänä. Satoa aletaan korjata vasta, kun kasvi on voimistunut eli 3-5 vuoden kuluttua kylvöstä, mutta samasta juurakosta saakin satoa parikymmentä vuotta. Versot leikataan varovasti maan sisältä niin, ettei juurakko vahingoitu.

Satoa korjataan lämpimällä säällä joka toinen päivä.  Vihreä parsan versot korjataan 20-senttisinä. Valkoista parsaa viljellään harjuissa, vihreää tasamaalla. Valkoiset parsa ovat valmiita, kun versojen kärjet pilkistävät pintaan.

Satoiän jälkeenkin kasvi on kuitenkin koristeellinen pihassa.

Väinönputki - Angelica archangelica

Väinönputki on kaksi- tai monivuotinen sarjakukkaiskasvi, joka on myös vanha pohjoisessa käytetty vihannes. Se on nopeakasvuinen ja kasvaa noin 1-1,5 metriä korkeaksi.   Se kasvaa luonnossa  pohjoisessa kosteissa joen reunustoissa ja Kemijoen vesistöalueella.  Oulun eteläpuolella Väinönputki on rauhoitettu.

Väinönputki sopii hyvin kotipuutarhassa viljeltäväksi sekä koristeellisuutensa että monipuolisten käyttömahdollisuuksiensa vuoksi. Viihtyäkseen hyvin se tarvitsee syvämultaisen ja kostean kasvualustan sekä valoisan kasvupaikan.

Väinönputki on ollut merkittävä vihannes- ja maustekasvi pohjoisilla alueilla jo vuosisatoja. Kasvista hyödynnettiin kaikki osat, kukin eri aikaan kesästä.

Tuoreita lehtiä voi kerätä maustekäyttöön heti keväällä. Jos lehtiä tai varsia halutaan kuivata, ne kannattaa kerätä keväällä hyvissä ajoin ennen kukkimista maun ollessa miedoimmillaan.  Kasvin juuret voidaan myös hyödyntää. Niitä kerätään toisen kasvuvuoden syksyllä syyskuussa tai varhain seuraavana keväänä ennen kasvun alkua.

Koristekasviksi se kannattaa sijoittaa omaksi ryhmäkseen puutarhan kosteimpaan osaan. Kerran kasvun alkuun päästyään, se yleensä säilyy paikalla itsekseen kylväytyen, vaikka kukkineet yksilöt kuolevatkin.

Saksankirveli on makea monivuotinen yrtti, jonka tuoksu ja maku muistuttaa anista.

Saksankirveli on kotoisin Etelä-Euroopasta, mutta se menestyy hyvin Suomessa. Saksankirveli viihtyy ravinteikkaassa, runsasmultaisessa ja tasaisen kosteassa maassa. Saksankirveli sopii sekä koriste- että hyötykasviksi. Se viihtyy parhaiten puolivarjoisella kasvupaikalla. Tämä monikäyttöinen kasvi sopii erinomaisesti kasvatettavaksi myös ruukuissa terasseilla ja parvekkeilla.

Satoa saksankirvelistä saa pitkin vuotta. Siitä voidaan käyttää mausteena lehtiä, juurta ja siemeniä. Lehdet sopivat vihannekseksi, ja varsinkin juuri on makea.Lehtisatoa voi korjata huhtikuulta marraskuulle. Ensimmäisenä vuotena lehtien keräämisessä kannattaa olla säästeliäs, jotta juuristo pääsee vahvistumaan. Toisesta vuodesta lähtien lehtiä voi kerätä 3 – 4 viikon välein. Lehtisato kannattaa kerätä ennen kasvin kukkimista, kun varret ovat vielä ohuita. Silloin ne on myös maukkaampia. Paksut varret on myös vaikeampi kuivata. Siemensatoa kerättäessä osa siemenistä jtetään korjaamatta.

Kerätyt lehdet ovat parhaimmillaan tuoreena. Kuivaaminen hävittää suurimman osan aromeista.

Saksankirveliä saattaa löytää myös villiintyneenä pihoilta ja puistoista Etelä-Suomessa.

Korkeus: n.1 metri
Kukinta: kermanvalkoiset sarjakukinnot.

Ruohosipuli eli ruokolaukka on niitä harvoja viljeltyjä maustekasveja, joita tavataan Suomesta luonnonvaraisena. Se on sipuleiden sukuun kuuluva monivuotinen maustekasvi, joka on myös yksi tunnetuimmista ja käytetyimmistä yrteistä.  Ruohosipulia saattaa löytää kasvamasta luonnosta Etelä- ja Lounais-Suomen saaristosta sekä satunnaisesti sisämaan kallioilta. Sen sileät ja putkimaiset lehtivarret kasvavat tuppaina.

Ruoholaukka sopii mausteeksi kaikkiin niihin ruokiin, joihin tarvitaan mietoa sipulin makua, yhtä hyvin kylmiin kuin lämpimiinkin ruokiin ja kukkia voi käyttää koristeena kattauksessa.  Ruohosipuli sisältää runsaasti C-vitamiinia. Siinä on myös paljon rautaa ja A-vitamiinin esiastetta karoteenia.

Lipstikka eli Liperi oli suosituimpia lääkekasveja Suomessa 1700-luvulla

Lipstikka eli Liperi - Levisticum officinale

Liperi on monivuotinen, 1-2 metriä korkea, vahvasti tuoksuva yrtti, jonka uskotaan tulleen Benediktiinimunkkien mukana Keski-Eurooppaan 700-luvulla. Sen lehdet ovat kauniin tumman vihreät.

Lipstikkaa voi lisätä jakamalla juuria keväällä tai syksyllä. Se viihtyy parhaiten valoisassa paikassa, ravinteikkassa multavassa maassa. Suomessa lipstikkaa on viljelty koko maassa ja sitä tapaa toisinaan villiintyneenä Etelä- ja Keski-Suomen alueilla

Lipstikan lehtiä voi kerätä ennen kukintaa. Sen maku on voimakas ja muistuttaa selleriä. Lipstikka on useiden mausteseosten ainesosa.

Lipstikka oli suosituimpia lääkekasveja  Suomessa 1700-luvulla.

Paras omenasoselajike on 'Särsö' © Kuva Ella Räty

’Särsö’

Myöhäinen syysomena sekä herkku- ja talouslajike, josta saa erinomaista vaaleaa sosetta.Hyvin ruvenkestävä ja muutoinkin terve lajike sopii luomuviljelyyn. ‘Särsö’ tuotiin Suomeen 1950-luvulla Ruotsista.

Hedelmä: suuri tai keskikokoinen, mietohappoinen, makeahko; aluksi kiinteä mutta nopeasti mureutuva ja mehukas. Kypsyy syys-lokakuun vaihteessa ja säilyy useita viikkoja.
Sato: jaksottainen.Tulee nuorena satoikään.
Kasvutapa: melko nopeakasvuinen puu.
Pölyttäjiä:
Vyöhykkeet: I–IV

'Tallinnan Päärynäomena' © Kuva Ella Räty

’Tallinnan Päärynäomena’

Aikainen syys- ja herkkuomena. Ruven- ja muumiotaudin kestävä lajike sopii luomuviljelyyn. Vanha virolainen lajike, joka tunnetaan myös nimellä ‘Räävelin Päärynäomena’.

Hedelmä: keskikokoinen.Erittäin maukas ja hieno aromi muistuttaa päärynää. Malto on kiinteä ja rapea, runsaasti c-vitamiinia. Kypsyy syyskuun alkupuolella ja säilyy muutamia viikkoja.
Sato: pieni puu tulee myöhään satoikään.
Kasvutapa: jyrkät oksakulmat vaativat säännöllistä taivuttamista.
Pölyttäjiä:
Vyöhykkeet: I–III (I-IV).

'Syysjuovikas' on terve lajike. © Kuva Ella Räty

’Syysjuovikas’

Myöhäinen syysomena ja talouslajike. Terve, alkuperältään tuntematon lajike tuotiin Suomeen jo 1800-luvun lopulla.

Hedelmä: yleensä iso, raikkaan happoinen, mehukas ja melko tiivis. Nautintakypsä syyskuun lopussa; säilyy muutamia viikkoja.
Sato: kohtalaisen suuri.
Kasvutapa: melko voimakas. Hyvien oksakulmien ansiosta vähäinen leikkaustarve.
Pölyttäjiä: parhaimpia kaneliomenat, Lavia, ja Sävstaholm, hyviä Punainen Melba ja Tallinnan Päärynäomena.
Vyöhykkeet: I–IV (V).

'Punakaneli' on erinomainen pölyttäjä. © Kuva Ella Räty

Syysomena ’Punakaneli’

Myöhäinen syys- ja talousomena. Terve lajike kestää kohtalaisesti omenarupea ja sitä suositellaan luomuviljelyyn. Erinomainen yleispölyttäjä. Maassamme vuodesta 1896 viljelty ‘Punakaneli on edelleen yksi suosituimmista lajikkeista.

Hedelmä: pienehkö, selvästi kanelilta maistuva, imelä ja mietohappoinen; malto on rapea. Kypsyy syyskuun puolivälin jälkeen ja säilyy muutamia viikkoja.
Sato: satoikä alkaa myöhään, mutta sitten sato on runsas jopa vähällä hoidolla.
Kasvutapa: voimakas. Oksat suuntautuvat jyrkästi ylöspäin, joten niitä tulee taivuttaa.
Pölyttäjiä: parhaimpia Sävstaholm ja Åkerö
Vyöhykkeet: I–V.