Morellikirsikat

Morellikirsikat

Prunus cerasus Morelli

’Mustilan Morelli’

Morellikirsikat

Suomessa parhaiten menestyvät kirsikkapuut ovat hapankirsikoita (Prunus cerasus), mutta hedelmät ovat nimestään huolimatta kypsinä makeita – etenkin herkkulajikkeilla, joiden luumarjat nautitaan sellaisenaan. Talouslajikkeiden kirpeämmät hedelmät sopivat ensisijaisesti säilöntään.
Hapankirsikat jaetaan kahteen ryhmään. Amarellin eli kuulasmarjaisen hapankirsikan hedelmä on kirkkaanpunainen ja mehu lähes väritöntä ja kirkasta. Marjat ovat pääsääntöisesti makeita. Amarellit vaativat yleensä ristipölytyksen tuottaakseen satoa.
Morellikirsikoiden marjat ovat tummanpunaisia ja mehukin on tummaa ja sameaa. Morellit ovat yleensä itsepölytteisiä ja hyviä pölyttäjiä amarellikirsikoille. Sato onkin tavallisesti säännöllisempi ja runsaampi kuin amarelleilla, mutta marjat ovat happamampia.
Kirsikat saattavat kasvaa jopa 8 metriä korkeiksi (yleensä kuitenkin 3–6 m), jolloin kaikkiin marjoihin ei yllä ilman apuvälineitä. Pensaskirsikat ovat myös joko amarelli- tai morellityyppisiä hapankirsikoita, mutta niiden sato on aina helppo poimia, sillä pensaista tulee vain 150–250 senttiä korkeita.

’Chokoladnaja’, suklaakirsikka
Erikoinen morellityyppinen pensaskirsikka. Pyöreähkö ja 150–200 cm korkea pensas on kotoisin Baltian maista ja Venäjältä.
Marja: tummanpunaruskea; maku miellyttävän happamanimelä ja manteliin vivahtava.
Sato: kypsyy aikaisin.
Vyöhykkeet: I–IV(V).

’Fanal’
Etelä-Suomessa menestyvä itsepölytteinen tuore- ja talouslajike muistuttaa ’Varjomorellia’.
Marja: erittäin mehukas, happoinen ja suuri; kypsyy elokuun loppupuolella.
Sato: erittäin runsas.
Vyöhykkeet: I–III.

’Latvian Matala’, pensaskirsikka
Morellityyppinen, itsepölytteinen lajike on vain 200–250 cm korkea ja 150–200 cm leveä. Se menestyy Oulun korkeudella asti.
Marja: melko iso, happamanimelä, ei karvasta jälkimakua.
Sato: kypsyy hyvin aikaisin kesällä.
Vyöhykkeet: I–V.

’Mustilan Morelli’
Morellityyppinen, itsepölytteinen talouslajike. Puu kasvaa nuorena nopeasti ja kehittyy 3–4 metriä korkeaksi. Lajike on peräisin Mustilan kartanopuistosta Elimäeltä 1900-luvun alusta.
Marja: tummanpunainen, hapahko, keskikokoa.
Sato: runsas.
Vyöhykkeet: I–III.

© Kuva Marjatta Uosukainen

’Rauhalan Morelli’ FinE
Itsepölytteinen lajike tunnetaan myös nimellä ”Pihtipudas” löytöpaikkansa mukaan.  Puu kasvaa nuorena tyypillisesti yksirunkoisena, latvus on kapeahko ja kartiomainen. Kukat vivahtavat vaaleanpunaiseen, minkä vuoksi lajike sopii erityisen hyvin myös koristepuuksi.
Marja: selvästi makeampi ja isompi kuin tyypillisillä morelleilla. Marjat ovat kuitenkin pienemmät kuin ’Varjomorellilla’.
Sato: puu antaa satoa yksin, mutta sato suurenee, kun toista lajiketta istutetaan rinnalle.
Vyöhykkeet: I–IV.

’Varjomorelli’
Morellityypin itsepölytteinen kirsikka, joka sopii parhaiten säilöntään. Varjoon viittaava nimi johtunee siitä, että sadosta on muodostunut yleensä parhain kevyesti varjoisilla paikoilla, missä maa ei kuivu liikaa helteilläkään – muutoinhan kirsikat suosivat aurinkoisia kasvupaikkoja. Lajiketta on tiettävästi viljelty Saksassa jo 1500-luvulla ja se lienee tuotu Suomeen 1700-luvulla.
Marja: happoinen, vaikkakin hyvin aromikas marja nautitaan sellaisenaan vasta täysin kypsänä. Marja on keskikokoinen tai suurehko.
Sato: vuosittain runsas; puu tulee varhain satoikään.
Kasvutapa: aluksi nopeakasvuisesta puusta kehittyy lopulta matala, pyöreälatvainen ja hieman riippuvaoksainen.
Vyöhykkeet: I–III.

Etsi lähin jälleenmyyjä