Punaherukka

Punaherukka

Ribes rubrum

Punaherukka – Ribes rubrum (röda vinbär)

Pensaasta tulee isokokoinen, ja sille varataan tilaa hieman enemmän kuin musta- ja valkoherukalle. Leikkaustarve on silti vähäisempi kuin mustaherukalla. Kun satoikäistä mustaherukkapensasta on hyvä leikata vuosittain, punaherukkapensaan voi jättää leikkaamatta jopa muutamaksi vuodeksi, sillä pystyt, jäykät oksat eivät lamoa kovin herkästi. Tuentatarvekin on vähäinen. Lisäksi punaherukka kärsii harvemmin karviaishärmästä kuin mustaherukka.

Käyttö: Raikkaan happoiset marjat soveltuvat hyvin mehuksi ja hilloksi. Marjat voi pakastaa kokonaisina tai soseena.
Kukinta: Vaaleankeltaiset kukat puhkeavat toukokuussa. Kimalaiset ovat herukoiden tärkeimpiä pölyttäjiä. Ne lähtevät lentoon lämpötilan kohotessa 10–12 asteeseen.
Kasvupaikka: Aurinko–puolivarjo, tuore, keski–runsasravinteinen, läpäisevä ja hyvin kalkittu (pH 6–6,5).
Taimiväli: 250 cm, aidanteessa noin 120 cm.

’Punainen Hollantilainen’
Lajiketta on viljelty Euroopassa yli 300 vuotta, joten siitä on kehittynyt useita paikalliskantoja. Yleensä pensas on terve, suuri, pysty- ja tukevaoksainen. Sadosta tulee runsas, jos kukkien pölytys onnistuu. Suhteellisen myöhään kypsyvät marjat ovat keskikokoisia, lyhyissä tertuissa, voimakasaromisia ja raikkaan makuisia. Vyöhykkeet I–V(VI).

’Jonkheer van Tets’
Yleensä talvenarempi ja pienempi kuin ’Punainen Hollantilainen’, minkä takia sato voi jäädä vähäisemmäksi. Toisaalta marjat kypsyvät viikon aiemmin ja ne ovat makeampia kuin ’Punaisella Hollantilaisella’. Isot–keskikokoiset, tummanpunaiset marjat riippuvat pitkissä tertuissa. Pensaalla on harvat, pystyt oksat. Tämä terve lajike on kotoisin Hollannista. Vyöhykkeet I–IV.

’Katri’ FinE
Melko myöhäinen ja runsassatoinen ’Katri’ on vanhan saksalaisen Rotes Wunder -lajikkeen suomalainen kanta. Marjat ovat suuria, aromaattisia ja kauniin punaisia. Pensas on terve, pysty- ja tukevaoksainen ja melko iso. Vyöhykkeet I–IV.

’Rotes Wunder’
Erittäin runsassatoisella lajikkeella on suuret hapahkot marjat. Se muistuttaa ’Punaista Hollantilaista’, sillä pensas on terve, melko iso sekä pysty- ja tukevaoksainen. ’Rotes Wunder’ menestyy vyöhykkeillä I–IV.

Etsi lähin jälleenmyyjä